markku ja anette auvinen
sunnuntai, lokakuuta 11, 2015
No comments
Kirjoitamme näitä tapahtumia Jumalan kunniaksi ja sen vuoksi että, joku elämän myrskyissä oleva ystävä saisi lohdutusta ja toivoa,sekä pimeydessä oleva pienen valon pilkahduksen, sinne elämänsä "kyynellaaksoihin", jossa meidän jokaisen on joskus saapasteltava !Vaikka näistä joistakin tapahtumista,mitä näillä sivuilla kerromme on jo paljon aikaa,niin silti ne ovat edelleen meidän sydämissämme arvokkaina helminä!Ja silloin,kun on elämässä vaikeita hetkiä saamme niistä edelleen rohkeutta jatkaa tällä tiellä eteen päin!Rohkaiskoot nämä kertomukset omalta osaltaan,myös sinua jatkamaan!Näyttipä sitten miltä näytti!Jumala voi kaiken,eikä Hänelle mikään ole mahdotonta!..Ei myöskään sinun elämässä!
Siunattuja lukuhetkiä ja tervetuloa mukaan, Jeesus Ambulanssin kyytiin !
markku ja anette auvinen
sunnuntai, lokakuuta 11, 2015
No comments
Tästä tapahtumasta on kulunut jo kauan aikaa en edes muista tarkkaa vuotta...aivan 90 luvun alussa tämä on kuitenkin tapahtunut ja kirjoitan sen sellaisena kuin muistan !
Oli lokakuun 22 pvä vuonna 1990 Satakuntaan oli satanut ensi lumi sinä päivänä Olin menossa ystäväni Ismon luokse! Tutustuimme toisiimme linnassa ollessamme jo vuosia aikaisemmin ja ystävyytemme oli jatkunut ...pidimme tiivistä yhteyttä myos täällä siviilissä ...kävimme puolin ja toisin kyläilemässä toistemme luona...!Lunta oli tullut reilusti varmaan 10.nen senttiä...ja pyörätiet oli viellä auraamatta..Mietin siinä kävellessäni ,että mahtaakohan Ismo olla kotona ...vai onko mennyt ryyppäämään...?? Rehellisesti sanottuna Ismo oli ns.tuurijuoppo...välistä hän oli pitkiäkin aikoja selvinpäin mutta...sitten saattoi taas vastaavasti ryypätä joitakin viikkoja ja silloin oli harvemmin tavoitettavissa kotoa! Hänellä oli kuienkin kissa,jota kävin hoitamassa silloin kuin Ismo oli reissullansa... olin siis oikeastaan kissan ruokkimis matkalla..tai ainakin luulin niin!Oli ilta ja hämärä oli jo lasketutunut!
Viimein tulin perille ja huomasin,että Ismolla on valot...soitin ovikelloa...ja odotin...soitin toisen kerran ja odotin mutta ei tultu avaamaan,joten oletin,että ketään ei ole kotona ja kaivoin housuntaskustani avaimen mennäkseni sisälle...mutta kun avasin oven huomasin,että turvaketju oli päällä...!No kissa sitä ei ainakaan ollut laittanut,joten ismon täytyi olla kotona....Huusin:"Ismo tuu aukaseen täällä on Make!" mutta ei vastausta ?! Huusin viellä muutaman kerran...mutta hiljaisuus?! Otin oven reunasta kiinni ja nykäsin nopeasti ja ketju antoi periksi...kiirehdin sisään!Menin keittiön läpi ja olohuoneeseen...Ismo makasi olohuoneen lattialla kyljellään!Oli saanut varmaan jonkun sairauskohtauksen ! Näytti siltä,että oli menettänyt tajauntansa...kokeilen ensimmäiseksi pulssin kaulavaltimosta...syke tuntuu ,sitten huomaan että Ismon käsi on auki,tarkoitan,että kämmen avoinna ja sormet suorina.Laitan kaksi sormea ismon avonaiseen käteen ja sanon "Ismo jos kuulet minua,niin purista mun sormia!" ja Ismo puristi 2 kertaa voimakkaasti ...samantien mitään ajattelematta laskin oikean käden ismon pään päälle ja sanoin,että Jeesuksen Kristuksen Nimessä ja Pyhässä Veressä kaikki sinun syntisi on sinulle Ismo Anteeksi annettu! Heti sen jälkeen kokeilen uudelleen pulssia ja sykettä ei enää tunnu!....soitan 112.een ja kerron tilanteen,että täällä on sydän pysähdys...Hätäkeskus lähettää paikalle tulemaan ambulanssin! Alan elvyttämään Ismoa viereisestä asunnosta hakemani kaverin kanssa..minä annan happea ja kaveri painelee...mutta sykettä ei tunnu...Ambulanssi tulee ja he antavat sähköshokkeja...mutta ei Sydän lähde sykkimään,sitten he laittavat jotain ainetta Ismolle suoneen mutta ei tapahdu mitään ja lopulta Ismo todetaan kuolleekksi siinä paikan päällä...Lääkäri ja hoitajat siirtävät Ismon mustaan pussiin jossa on vetoketju ja kysyvät että tarviitko kriisiapua? En koe tarviivani kriisiapua nyt !-
Se tapahtuma jäi vaivaamaan minua...mietin useasti ja varsinkin öisin,että mihinköhän Ismo meni?Pääsikö taivaaseen vai joutuiko helvettiin ??-ja riittikö se että sanoin Jeesuksen Kristuksen nimessä ja pyhässä veressä kaikki sinun syntisi on sinulle anteeksi annettu? En saanut siitä asiasta rauhaa...päivästä toiseen se vaivasi minua! Kunnes sitten noin vuosi sen jälkeen minun poika sairastui vakavasti ja joutui leikkaukseen Satakunnan Keskus-sairaalaan Poriin!Poika toipui leikkauksesta hyvin ja muutama viikko sen jälkeen kun hän oli tullut kotiin niin yks ilta hän alkoi puhumaan,että Isä,kun olin siellä leikkauksessa niin huomasin yht'äkkiä,että katkselin itseäni sieltä leikkaus-salin katosta ja kuulin ja näin mitä lääkärit ja hoitajat tekivät minulle ja siinä,kun olin niin huomasin,kuinka valtavan kirkas valo lähestyi minua..auringon paistetta kirkkaampi valo!Se valo tuli aivan siihen vierelleni ja näin,että Jeesus oli tullut siihen !Jeesus sanoi minulle,että N..o lähdetään kotiin...Hän otti minut syliin ja niin me lähdimme leikkaus-salista kävellen seinien läpi ja ulos siihen sairaalaln parkkipaikkojen yläpuolelle...poika kertoo,että hän näki kaikki autot ja ihmiset sieltä ylhäältä päin ! Ja sitten yks'kaks he menivät valtavalla nopeudella ylöspäin ja taivaaseen ja paratiisiin!Sitten tämä 5 vuotias poika alkaa kertoa ! "Isä siellä oli helmiportit..ja kulta katuja ! Siellä oli kristallivirta ja elämänpuu!Kristallivirrassa oli pieniä veneitä ja yhdessä veneessä oli aina ihminen ja enkeli !ja isä yhden puun alla leikki lammas ja leijona! Siellä oli sellaisia hedelmiä joita en ole aikaisemmin maistanut!ja sellaisia värejä joita en ole aikaisemmin nähnyt! ja sellaista rakkautta ja kirkkautta jota täällä ei ole!Sitten me kävelimme Jeesuksen kanssa kauniilla niityllä ja siellä oli kaunis talo...se oli kuin tiilitalo...mutta ne tiilit olivat kultaa ja se laasti siinä välissä oli timantteja ja jalokiviä!Olimme kulkemassa juuri sen ohi,kun talon ovi avautui ja Ismo tuli seiltä ! Poika ihmetteli että "Miten sinä Ismo näytät niin puhtaalta ja onnelliselta ??Ismo kertoi että Jeesus pelasti hänet ja hän sai ryövärin armon ja pääsi tänne taivaaseen ! Sitten Ismo sanoi että "-Vie Isälle terveisiä ja Milkalle !! Milka on minun toiseksi vanhin tyttö...Milka on uskossa tänä päivänä!Kiitos Herralle!Tuon pojan kertomuksen jälkeen minun ei ole tarvinnut enää miettiä sitä,että mihinköhän Ismo meni !?Eikä epäillä Jeesuksen Kristuksen Nimen voimaa!
markku ja anette auvinen
torstaina, syyskuuta 10, 2015
2 comments
Ollessamme Anetten kanssa kokkolassa niin tapahtui eräänä päiväna,että Pyhä-Henki sanoi."Menkää Lohtajalle!" ja niin lähdimme ajamaan kohti Lohtajaa! Kokkolasta Lohtajalle on noin 40 km Kun sitten lähestyimme määränpäätämme Herra sanoi; Ei älkää pysähtykö tässä,vaan menkää Kalajoelle! Ihmettelimme vähän mutta jatkoimme matkaa ja niin tulimme sitten Kalajoelle ! Pyörimme ambulanssilla sitten kalajoen keskustassa ja rukoilimme,että mitä nyt Herra ? Ei tullut vastausta...! Ehdimme jo miettiä,että tais tulla turha reissu...! Päätimme kuitenkin mennä käymään kahvilla läheisellä huoltoasemalla.ja Siellä oli yksi mies aamu kaljalla ja aloimme keskustelemaan hänen kanssaan...musiikista jms, sitten hän alkoi puhua entisestä tyttö kaveristaan,joka myös oli Kouvolasta kotoisin.Anette kysyi sitten,että oliko sun tyttö kaveri uskossa ?Oli uskossa mutta hän ei ollut silloin viellä valmis ottamaan Jeesusta sydämeensä ja sen vuoksi sitten meidän tiemme erosivat..mies selitti!Sitten todistimme mitä Jeesus on meidän elämässämme tehnyt ja lopuksi kysyimme haluaisitko sinä nyt antaa elämäsi Jeesukselle Kristukselle...Tälle Jeesukselle,joka niin valtavasti sinua rakastaa,että on kuollut sinunkin syntiesi puolesta ja haluaa pelastaa sinut ? Mies sanoi,että "Haluan antaa elämäni Jeesukselle kokonaan!Ja silloin hän alkoi itkemään aivan suunnattomasti...kyyneleet virtasivat vuolaina puroina pitkin kasvoja ja Anette kävi hakemassa tarjoilutiskiltä servettejä melkoisen pinon...Ja niin sitten rukoilimme syntisen rukouksen ja saimme käsien päälle panemisen kautta julistaa hänelle kaikki synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Pyhässä Veressä! Mies muuttui kuin ihmeen kaupalla ja ryyppääminen jäi siihen...Kiitos Herralle!Nykyään hän elää raitista elämää...Herra sanoo Sanassaan,että jos jonkun on jano niin tulkoon minun tyköni ja juokoon...Minä annan hänelle elävää vettä lahjaksi!
Siunausta T.Anette ja Markku
markku ja anette auvinen
torstaina, syyskuuta 10, 2015
No comments
Hei ystävät ! Tästä onkin jo vierähtänyt melkoisesti aikaa kun viimeiksi kirjoittelimme tänne jeesusambulanssin sivuille mitään kuulumisiamme.Paljon on tapahtunut kaikenlaista ja näin jälkeen päin ajatellen niitä kaikkia on mahdotonta edes muistaa ne pitäis aina samantien kirjoittaa paperille...kun tilanne tulee ja sillä tavalla ne sais pysymään aikajärjästyksessä ja muistissa paremmin...Rukoilemme sitä että Hän Pyhä-Henki muistuttaa ja johdattaa tässäkin asiassa ja antaa asioiden tulla siinä järjästyksessä mieleen kun on tarkoitus niitä kertoa!
Olemme nyt tällä hetkellä Anetten kanssa Pohjois-Ruotsissa Kiirunan pohjois puolella lähellä Norjan rajaa erään järven rannalla ja näköalat ovat henkeä salpaavan kauniit.Järven toisellä puolella kohoaa lumipeitteisiä vuoria ja maisema on kumpuileva ja syksyisen raikas sekä ruskan sävyttämä.Tämä on rauhallinen ja sopiva ympäristö kirjoittamiselle.
Olimme eilen illalla Kiirunan Helluntaiseurakunnassa hengellisessä tilaisuudessa ja saimme kokea Herran läsnäoloa ja johdatusta.Siellä oli paljon maahanmuuttajia entisiä muslimeja ja hindulaisia jotka olivat tulleet elävään uskoon...Kiitos Herralle ! Huomasimme Anetten kanssa että vaikka meillä on eri kieli niin meillä kuitenkin on sama Henki ja saimme kokea kokouksessa suurta Hengen yhteyttä ystävien kanssa!Saimme kunnian tutustua myös kahteen veljeen jotka opiskelevat Kiirunan yliopistossa avaruusteknologiaa ! Toinen heistä oli Suomalainen ja toinen Intialainen. He asuvat kiirunan keskustan tuntumassa ja pyysivät meitä tilaisuuden jälkeen luokseen syömään Intialaista ruokaa.Kerroimme heille illalla viellä siitä Rakkaudesta mikä Jumalalla on heihin ja he tulivat lohdutetuiksi ja iloisiksi!Saimme käydä heillä myös suihkussa ja nukkuma paikatkin löytyivät meille...se tekikin uskomattoman hyvää pitkässä autossa olon jälkeen.Seuraavana päivänä jätimme heille jäähyväiset ja lähdimme kohti Suomea!
Paavali kirjoittaa Ef.5:1-2 Olkaa Jumalan seuraajia niinkuin rakkaat lapset ja vaeltakaa rakkaudessa niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi".
-Jeesuksen seuraamisesta saa aina maksaa jotakin!Toiset maksavat kovaakin hintaa Herran seuraamisesta...vainoja ja jopa martyyri kuolemaan saakka olevaa hintaa!Eräänä päivänä Herra sanoi meille,että myykää mitä teillä on ja antakaa köyhille ja tulkaa ja seuratkaa minua !Niin sitten myimme kaikki tai lähes tulkoon kaikki ja annoimme tavaroitamme köyhille ja tarvitseville...sanoimme asuntomme irti ja pakkasimme ambulanssiin vain välttämättömät tavarat ja otimme askeleen ...uskon askeleen...ja sitä päätöstä ei ole tarvinnut katua päivääkään...Herra on ollut hyvä!Olemme saaneet tavata paljon kaikenlaisia ihmisiä laidasta laitaan.On ollut toki runsaasti taisteluitakin ja uskoa ja luottamusta Jumalaan on koeteltu monella tavalla ja useasti!Nytkin on taas sellainen tilanne että tarvitsemme kipeästi Jeesuksen apua! Jos ystävät rakkaat saatte meidät sydämelle niin rukoilkaa meidän puolestamme!Muista ystävä rakas,että olipa elämän tilanteesi mikä tahansa ja olitpa sitten millaisessa myrskyssä vain niin Jeesuksella Kristuksella on edelleen kaikki valta taivaassa ja maan päällä ja Hän voi auttaa ja tyynnyttää myrskyt tänäänkin! Hän on Herra ja Kuningas!
Tästä seuraavasta en voi olla kertomatta ja se olkoon rohkaisuksi ja lohdutukseksi jokaiselle joka on elämässään sellaisessa tilanteessa,että kaikki näyttää pimeältä ja toivokin on jo mennyt!
Tämä tapahtui 7 pvä heinäkuuta 2013 Olimme Anetten kanssa Ivalossa ja Herra puhui yöllä...kuulin äänen,joka sanoi minulle,että "Minä muutan sinun kohtalosi!"...ja mietin silloin että miten tämä kohtalo voi enää mihinkään muutua?Mutta niin se vain on että kohtalo on muuttunut ja muuttuu koko ajan...Herra on uskollinen Hän ei ole hylännyt eikä jättänyt !Olemme saaneet kokea Anetten kanssa Jeesuksen Kristuksen johdatusta ja hoitoa elämässämme ja siitä olemme kiitollisia! Sen vuoksi uskallankin sanoa sinulle joka olet suurissa ahdistuksissa juuri nyt,että rukouksesi on kuultu ja Hän auttaa sinua ja muuttaa sinunkin kohtalosi!
markku ja anette auvinen
tiistaina, kesäkuuta 02, 2015
No comments
Ihminen Jumalan Puhuttelussa!Kun taivas ottaa ihmisen puhutteluun,niin siinä kirjaimellisesti "putoaa penkiltä!"Kokemus on ihmiselle aina yhtä ihmeellinen ja ainutkertainen ja sen muistaa lopun elämäänsä!Ei jää mitään arvailujen varaan eikä mitään jää epäselväksi!Eikä tarvii jäljestäpäin kysellä,että mikähän tuokin oli...vai oliko..??Silloin vain kyselee hämmästyneenä että "Kuka olet Herra?" Ja vastaus tulee varmasti!Näin on käynyt monille ja taas monille kautta sukupolvien aina raamatun alkulehdiltä,aina tähän päivään saakka!Ja niin voi käydä myös sinulle.!Jumalan eteen joutuessaan ihminen tietää arvonsa ja sekä oman paikkansa Jumalan ja ihmisten edessä!Näin kavi myös Saulukselle Damaskon tiellä.Tuo mies joka oli täynnä ylpeyttä ja vihaa sai kohdata Ylösnousseen ja elävän Jeesuksen tuolla matkallaan!Ja Mitä heti tapahtui ? Saulus alkoi välittömästi kyselemään,että kuka olet Herra?Edellisessä luvussa puhuimme että kun Jumala ilmestyy ihmiselle niin sinne tulee aina Rakkaus ja Kirkkaus!Kun ihminen kohtaa monin verroin suuremman persoonan ..persoonan jolla on valta ihmisen elämän ylle tehdä mitä hän tahtoo ..niin sitä rupeaa pieni ihminen automaattisesti puhuttelemaan Herraksi ...Kuningaaksi,,,Mestariksi.. jne...jne...!Tästä kohtaamisesta on kirjoitettu raamattuun ja se on melko tarkka kuvaus siitä mitä tapahtui Paavalin elämässä ja kuinka miehen elämä muuttui täysin tuon kokemuksen jälkeen!Entisestä vainoojasta ja väkivallan tekiästä tuli Jeesuksen fanaattinen seuraaja!Aikamoinen muutos täytyy sanoa,vai mitä?Tuollainen muutos on myös mahdollista meidän jokaisen kohdalla...myös sinun elämässä!Uskotko sen?Pysytelläänpä kuitenkin viellä hetken aikaa tuossa tilanteessa kun Herra itse ilmestyy Paavalille!Saulus on pudonnut hevosen selästä Herran koskettamana ja makaa nyt tiellä.Auringon paistetta kirkkaamman valon ympäröimänä ja Rakkaus on täyttänyt hänen koko sisimpänsä...siinä hän on... hämmästyksen ja ihastuksen vallassa ja miettii kuka minua näin paljon rakastaa... ??Sitten hän rakkauden hurmaamana kysyy "kuka olet Herra?"ja vastaus kuuluu "Minä olen Jeesus,jota sinä vainoat!"Auts...kyllä varmaan sattui kipeästi sisimpään,kun oli vainonnut ja vihannut Jeesusta,tuota rakkauden Maijasteettiä...siinä silmän räpäyksessä paavalilta katosi ruokahalut ja juomahalut eikä hän syönyt eikä juonut 3.een vuorokauteen mitään,niin kova oli katumus miehellä..rukoili vain..!.oh ho sanon minä ja halleluja!Saatat sanoa.."No se oli Paavali."..ja "tietenkin Herra ilmestyi Paavalille!"Tai se oli silloin ei Herra enää tuolla tavalla kenellekkään ilmesty tänä päivänä! Mutta usko minua.ja vaikka et uskoisikaan niin. vakuutan sinulle,että se on mahdollista viellä tänäänkin!Raamattu sanoo: että "Jumalalle kaikki on mahdollista!"Jeesuksen ilmestyksen vaikutukset ihmisen elämässä ovat aina nähtävissä ja ne eivät voi pysyä piilossa!
Kun ihminen kohtaa Herran omalla tiellänsä,niin jotain aina tapahtuu?!Ihminen muuttuu toiseksi mieheksi ja toiseksi naiseksi!
markku ja anette auvinen
tiistaina, kesäkuuta 02, 2015
No comments
Heiveröinen vanha mies, palanut nuttu päällä ja läpinäkyvä muovikassi toisessa kädessä, jossa oli muutama tyhjä pullo!Tuli meitä kohti, kävely näytti hyvin vaikealta ja uuvuttavalta..pysähtyi vähän väliä seinään nojaten.. Istuimme Anetten kanssa ambulansissa ja seurasimme miehen menoa! lopulta hän oli kohdallamme,Anette veivasi ikkunan auki ja kysyi kuuluvalla äänellä,"Anteeksi mutta tarviitko apua"? mies hämmästyi ja tuli automme luokse juttelemaan. "tiedätkö että Jeesus Rakastaa sinua?"Mies nyökytteli päätään liikuttuneena.."saammeko rukoilla sinun puolesta?"ja hän antoi luvan...hyppäsimme innoissamme Aneten kanssa autosta ulos ja rukoilimme siinä kadulla,ja hän sai kosketuksen Herralta,murtui siihen paikkaan ja itki onnesta kuin pieni lapsi,joka on saanut jonkin suurenmoisen ja kauan odotetun lahjan.Satoi niin rankasti,että kastuimme hetkessä aivan kokonaan mutta se ei haitannut.Anette haki ambulansista kuivan takin ystävän ylle ja hän jatkoi matkaa iloiten!Kun seurasimme miehen menoa niin huomasimme että askel oli huomattavasti keveämpi..ja hän oli kuin toinen mies!
19.8.2014 Helsinki
Jos haluatte puhelimen välityksellä meihin yhteyttä esim.keskustelu ja rukous apua tms.. laittakaa puhelin-numeronne meidän sähköpostiin niin pyrimme soittamaan mahdollisimman pian! sähköposti osoitteeme on teho-tiimi@hotmail.com
markku ja anette auvinen
sunnuntai, toukokuuta 31, 2015
No comments
Hei Ystävät Rakkaat !
Aivan ensimmäiseksi pyydämme anteeksi kun emme ole pitkään pitkään aikaan kirjoittaneet näille sivuillemme mitään siitä mitä meidän elämässämme on tapahtunut viimeaikoina...ANTEEKSI!
Joskus asiat vain vyöryvät sellaisella vauhdilla,että ei ehdi muuta kuin mennä paikasta ja tilanteesta toiseen ja ei millään ehdi pysähtyä koneen ääreen kirjoittamaan,kun asioita tapahtuu sellaisella vauhdilla! Olemme lähteneet Anetten kanssa noin kuukausi sitten kouvolasta kokkolaan ja olemme vielläkin samalla matkalla...Jumala on ihmeelisesti johdattanut ja ollut kanssamme...Olemme saaneet kertoa monille Jeesukuksen Rakkaudesta ja 5 on vastaan ottanut Jeesuksen omaksi Herrakseen ja Vapahtajakseen! Halleluja ! Tästä Pohjanmaan seikkailusta tulemme kirjoittamaan näille sivulle heti kun Jumala suo ja antaa aikaa ja mahdollisuuden siihen. OLISIMME ILOISIA jos saisimme esirukous apua ja uskollisia esirukoilijoita,jotka muistavat meitä nyt kun lähdemme uudelle matkalle! Olemme nimittäin kokeneet Anetten kanssa,että Herra on lähettämässä meitä Ruotsiin ja sitten viellä kauemmaksi.. Olemme päättäneet myydä kaikki vähäiset tavaramme mitä meillä on ja niillä varoilla lähteä palvelemaan ja seuraamaan Jeesusta sinne,minne Hän menee...ja mitä Hän tekee! Sitä haluamme ja koko sydämestäme...!
Rukoilkaa Rakkaat meidänkin puolestamme,Herra teitä runsaasti siunatkoon !
Terveisin.Anette ja Markku