1.12.2014

SADE TULEE!

Myrsky nousee maan ääristä

finland_jerusalem_lions
”Älä itke. Juudan heimon leijona, Daavidin juuriverso, on saanut voiton! Hän avaa kirjan ja murtaa kaikki seitsemän sinettiä.” – Ilmestyskirja 5:5
On merkillistä, että kuten Jerusalemilla, niin Suomellakin on vaakunassaan leijona. Leijona symbolisoi Kirjoituksissa Messias Jeesusta itseänsä. Suurin ero näiden kahden välillä on se, että meidän leijonallamme on kaksiteräinen miekka kädessä ja seisomme kieron miekan päälle. Kiero miekka kuvaa paholaisen vääristynyttä voimaa, mutta leijonan kädessä oleva miekka kuvaa taas universumin Luojan kirjoitettua sanaa: ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka…” (Hepr. 4:12) ja niinpä maamme kohtalona onkin ollut pitää esillä Hänen sanaansa ja kuljetta ilosanomaa Messiaasta ympäri maailmaa.
”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” – Apostolien teot 1:7-8
Messias Jeesuksen viimeinen viesti oli jäädä odottamaan voimaa, jonka Hän antaisi Pyhässä Hengessä, ja sen jälkeen lähteä viemään ilosanomaa Messiaasta maan ääreen saakka. Suomen kansainvälinen nimi Finland tarkoittaakin kirjaimellisesti juuri tätä ääressä olevaa maan Fin (loppu, ääri) Land (maa).
myrsky2_1312MN_uu
”Sillä katso, siitä kaupungista alkaen, joka on otettu minun nimiini, minä alotan onnettomuuden tuottamisen; ja tekö jäisitte rankaisematta! Te ette jää rankaisematta, sillä minä kutsun miekan kaikkia maan asukkaita vastaan, sanoo Herra Sebaot. Mutta sinä, ennusta heille kaikki nämä sanat ja sano heille: Herra ärjyy korkeudesta, antaa äänensä kaikua pyhästä asunnostansa. Hän ärjyy väkevästi yli laitumensa. Hän nostaa kuin viinikuurnan polkijat huudon kaikkia maan asukkaita vastaan. Pauhina käy maan ääriin asti, sillä Herralla on riita-asia kansoja vastaan, hän käy oikeutta kaiken lihan kanssa: jumalattomat hän antaa miekalle alttiiksi, sanoo Herra. Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus kulkee kansasta kansaan, ja suuri myrsky nousee maan perimmäisistä ääristä.” – Jeremia 25:29-32
Profeetta Jeremia 500 eKr ennustaa, että tuomio alkaa Herran omista ja niistä, jotka ovat otettuja Hänen nimeensä. Kristillisenä – Suomeksi messiaanisena – kansana tuomio tulee alkamaan meistä. Koska kyseessä on myrsky, niin se repii olemassa olevat rakennelmat rikki ja sen jälkeen tulee sade. Juuri nyt on tuuli nousemassa Suomessa, niin että universumin Luoja repii maahan uskonnollisuuden ja epäjumalat mammonasta materiaaliin, ja kohta seisomme täällä alastomina ja kaiken menettäneinä. Myrsky ei kuitenkaan ole pelkkä negatiivinen symboli, vaan se tuo myös kosteuden ja kasvun eli hengellisen herätyksen. Samalla tavalla ennustaa mm. Kristinbergin kaivoskuiluun liittyvä profetia. ja serbialainen Mitar Tarabich. Juuri nyt (2013 talvi) olemme tämän alkavan niin hengellisen kuin taloudellisenkin myrskyn kourissa. Se on hyvä merkki ja kertoo sateen olevan tulossa.

Suomi kaatuu polvilleen

Maalisuikale 2bSuomen karttavenajan_valloittama_alue2kartta_ hassinen
”Kaatunut on neitsyt Israel eikä enää nouse; hän viruu kaadettuna maassansa, eikä ole, kuka hänet nostaisi.” – Aamos 5:2
Kun Hengen sateet ovat ohitse ja Luojan omat ovat haettu pois, iskee Suomeen miekka. Jos Suomi neito menetti Jatkosodan jälkeen 1947 Pariisin rauhasopimuksessa toisen kätensä ja seisoo nyt vain yksi käsi pystyssä, niin jos nämä edellä olevat ennustukselliset kartat toteutuvat, niin Suomi neito vaipuu alas ikään kuin polvilleen rukoilemaan. Samalla kun Suomi takoo miekkoja auroiksi, niin Venäjä varustauu ennätyksellistä vauhtia.
                                 Siunausta Suomi Siunausta Israel!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti